Neljän vuoden kommunistikausi johti 1,7 miljoonan kuolemaan.Punaiset khmerit tuhosivat neljänneksen Kambodzan kansasta.
Phnom Penh, Joulukuu 2007
Tuomittuja Nuorukainen pitää kuvassa päätään ylpeästi hieman takakenossa. Alapuolella iäkkäämpi mies hillitsee tunteensa. Nuori nainen katsoo suurilla silmillään luottavasti tulevaisuuteen. Keski-ikäisen naisen katseessa on jo häivähdys pelkoa siitä, mitä lähipäivät tuovat tulleessaan. Neljää vankia yhdistää tunniste: jokaisen rintaan on kiinnitetty numero 1. Heillä oli myös sama kohtalo. Kukaan ei palannut elävänä Punaisten khmerien käsistä. Lähes neljännes kansasta - noin 1,7 miljoonaa ihmistä - menetti henkensä Kambodzan kommunismikokeilussa. Valokuvat Tuol Slengin vankilamuseon vitriineissä kertovat kambodzalaisen version kommunismin synkästä historiasta. Tätä kansanmurhaa ei tarvitse etsiä kaukaa historiasta, ei edes Hitlerin tai Stalin ajoilta. Se toteutettiin television aikakaudella 1970-luvun jälkipuoliskolla muun maailman seuratessa sivusta. Verisen sisällissodan jälkeen Kambodzassa nousi valtaan vuonna 1975 Kiinan maolaisuutta ihannoiva Punaiset khmerit -kommunistijärjestö. Sen nokkamiehen Pol Potin johdolla maahan luotiin hirmuhallinto. Koko valtakunnassa ryhdyttiin toteuttamaan uutta oppia: tavoitteena oli puhdistaa yhteiskunta kapitalismista, länsivaikutteista ja uskonnosta. Ihanteena oli muusta maailmasta eristäytynyt, omillaan toimeentuleva maatalousvaltio. Koko kansa joutui uudelleenkoulutukseen. Kaupungit tyhjennettiin, asukkaat siirrettiin maaseudun työleireille outoon ympäristöön eroon lapsistaan, omaisistaan ja ystävistään. Määräystä uhmanneet surmattiin. Työ maaseudulla oli raskasta, ravinto puutteellista ja olot epäinhimilliset. Monen elämä päättyi nälkään, sairauksiin, kidutukseen tai teloitukseen. Työleirit muuttuivat kuoleman kentiksi. Kansan - siis puolueen - viholliseksi luokitellut koulutetut ihmiset suljettiin vankiloihin, jollainen Tuol Slengkin oli. Entinen koulu aivan pääkaupunki Phnom Penhin keskustan tuntumassa muutettiin kuulustelu-, kidutus- ja teloituskeskukseksi. Tuol Slengiin joutuneella ei ollut toivoa paluusta. Luokka- huoneista, joissa ennen kaikuivat lasten äänet, oli nyt tullut raakuuden ja väkivallan tyyssijoja. Kidutus oli vankilan arkipäivää. Kuulustelujen ja kidutusten jälkeen vielä elossa olevat siirrettiin loppu- sijoituspaikkaan kaupungin ulkopuolelle. Yön pimeinä tunteina pressuilla peitetyt kuorma-auto kuljettivat vankeja ulos kaupungissa, ja vankilassa vapautui tilaa uusille kuulustel- taville. Määränpäässä uhrien kohtalona oli päätyä joukkohautaan. Heikossa kunnossa olevien vankien elämän lopettamiseen ei tuhlattu edes patruunoita. Kuokka, lapio, viidakkoveitsi tai bambukeppi riitti teloitusvälineeksi. Lapset iskettiin puun kylkeen. Tällaisia joukkohautapaikkoja oli maassa tuhansia. Yksi niistä, Choeung Ek, on museoitu pääkaupungin ulkopuolella. Jalkapallokentän kokoisella alueella on ruohottuneita maakuoppia, joista on kaivettu ylös uhrien jäänteitä. Vaateriekaleita lojuu yhä kaivantojen reunoilla. Alueen keskellä sijaitsevaan muistorakennukseen on talletettu 8000 vainajan pääkallot. Tuol Slengin kidutuskeskuksen kautta on arvioitu kulkeneen 20 000 vankia. Heistä elossa selvisi vain seitsemän. Yksi onnekkaista oli muotokuvamaalari Vann Nath. Taiteelliset kyvyt pelastivat hänen henkensä. Mies jatkaa yhä uraansa kotimaassaan. Vann Nath on kirjoittanut kirjan vankeuskokemuksistaan.
