Päivä Phnom Penhissä

Kiinalaisen tarjouksesta on mahdoton kieltäytyä

Phnom Penh, Joulukuu 2007

Tuktuk-kuskit ja moottoripyörätaksit päivystävät hotellin edessä jo aamuvarhaisesta. Kyytiä olisi tarjolla mihin tahansa kaupungissa parilla dollarilla. Mutta jos aikoo nähdä ja kokea paikallista elämää, liikkeelle kannattaa lähteä jalkaisin. Ollaan siis Phnom Penhissä, Kambodzan pääkaupungissa. Charles de Gaulle -bulevardilla liikenne pärisee kohti keskustaa, mutta samaan suuntaan vievä viereinen katu - numeroltaan 164 - näyttää kiinnostavammalta. Katukeittiöt virittelevät tulia pannujensa alle, citykoira nostaa jalkaansa tolpan juuressa ja mopokorjaajat ahertavat kulkupelien kimpussa.

Hoitotakuu näyttää toimivan täälläkin. Jalkakäytävällä nuori nainen pitää sylissään vauvaikäistä lasta, jonka käteen menee tippaletku. Nesteytyspullon kannattimena toimii lapsen mummo. Lämpömittari hikoilee jo hellelukemia, vaikka päivä on vasta alkamassa. Linja-autoasemalla on täysi tohina. Repputuristit etsivät oikeaa autoa kohti maaseutukaupunkeja. Asemamestari kuuluttaa megafonilla ohjeita. GST-yhtiön bussin ilmestyminen imaisee odotustilan tyhjäksi. Penkillä nukkuva hämähäkkimiespaitainen poika ei näytä olevan menossa mihinkään. Kylkeen liimautuu paidaton alkuasukas, joka hieroo taiteltua seteliä nenän edessä. Virkailija häätää häirikön kauemmas, mutta mies ei anna periksi ennen kuin tajuaa pilkkivänsä tyhjällä avannolla.

Phnom Penhin hienoimman tavaratalon kahdeksannessa kerroksessa, kaupungin kattojen yläpuolella, pääsee luistelemaan - rullilla. Sisään kauppakeskukseen kävellään kulta- ja hopea- korukujaa. Siistit vessat ovat heti oikealla. Ainoa syy poiketa taloon. Miljoonakaupungin hiljaisin paikka löytyy yllättäen rautatieasemalta. Kalterit estävät pääsyn sisätiloihin. Laiturialueelle on kulkuväylä päädystä. Elämän merkkejä ovat vain tyhjät tavaravaunut ja palmun juurella vettä heittävä joutomies. Oikean junan - ehkä matkustajienkin - näkemiseksi olisi pitänyt olla liikkeellä jo aamuvarhain. Juna Battambangiin on lähtenyt puoli seitsemältä ja palaa vasta illansuussa. Valtaisan keskusmarketin läheisellä jalkakäytävällä toimii riisinpuhdistamo. Ryhmä naisia istuu säkkien keskellä sylissään puhdistusalusta. Epäkelvot jyvät nypitään pois, riisi käännetään heittämällä ympäri ja puhtaat kaadetaan toiseen astiaan. Säkkikasat ulottuvat katonrajaan saakka.

Aukiolla pakettiautoihin lastataan tavaraa ja ihmisiä. Avolava-Toyotan jouset sinkuvat jo suorina, vaikka kuormaus on kesken. Lavalle on kasattu parikymmentä riisisäkkiä. Kuorman päällä istuvat matkustajat - kymmenen miestä, jotka odottavat lähtöä. Sitä ennen auton perään on sidottava vielä viisi polkupyörää. Lopulta dieselkameli nytkähtää liikkeelle perälauta maata viistäen. Sivukadulla liikehuoneisto on tyhjennetty kalusteista. Sisällä häärii oudosti pukeutuneita ihmisiä: vaatteiden päälle on vedetty valkoiset kaavut ja päässä törröttävät pitkät hiippalakit. Vahakynttilät palavat kaapin päällä. Seremoniamestari antaa ohjeita ruokapöydän äärellä. Ihmiset laskeutuvat lattialle polvilleen, nousevat taas seisomaan ja laittavat kätensä yhteen rinnan päälle. Tunnelma on harras mutta ei vakava. Silmälasipäinen nainen tulee viereen ja selvittää hyvällä englannilla. - Kyse on kiinalaisen vainajan muistotilaisuudesta, joka pidetään seitsemäntenä päivänä kuolemasta. Hiljentymisen päätteeksi kaavut riisutaan ja ne sidotaan nippuun. Osanottajille jaetut lappuset kerätään vatiin ja sytytetään tuleen. Kaapunippua heitellään tulen ylitse ihmiseltä toiselle. Kun paperihiillos hiipuu, esille nostetaan vesisanko, josta osanottajat kahmaisevat virvoitusta kasvoilleen ja hiuksiinsa. Silmälasipäinen tulee uudelleen juttusille. - Nautimme lopuksi muistoaterian. Tulisitko syömään sitä kanssamme? Tämä on tarjous, josta minun on mahdoton kieltäytyä.

Rispaantunut Suomen lippu liehuu Tonle Sap -joen rantabulevardin lippurivistössä. Ollaan vain buddhanloikan päässä kuninkaanlinnan kullatuista torneista ja hopealattiaisesta temppelistä. Kaupungin vähäosaisimmat ovat tulleet rantaan iltapäivän aurinkoon. Likainen almukäsi ojentuu kohti ohikulkijaa joka askeleella. Ne, jotka jaksavat ja joilla on kaksi jalkaa tallella, yrittävät pysyä kävelijöiden tahdissa. Loput istuvat katukivetyksellä, katsovat parempiosaisia käsivarsiaan pitkin ja tyytyvät kohtaloonsa.